Puhe-Judo™ - tunnepitoisten asiakastilanteiden ammattimainen hallinta 11.2.2025
Tämän koulutuksen jälkeen osaat hoitaa haastavat vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutilanteet hallitusti ja ammattimaisesti.
Tilaisuudessa keskitytään kasvokkain ja puhelimessa tapahtuvaan viestintään ja vuorovaikutukseen tilanteissa, joissa vastapuoli on kiihtynyt, turhautunut, vihainen, pettynyt tai jonkin muun tunnekuohun vallassa, ja jolloin normaali viestintä sekä faktatietoihin perustuva selittäminen ei rauhoita vastapuolta.
Koulutuksessa opitaan koko haastavan palvelutilanteen hoitamisen draaman kaari aloituksesta rauhoittelun ja ratkaisun etsimisen kautta tyylikkääseen tilanteen päättämiseen.
Opittujen taitojen ja tekniikoiden avulla parannetaan myös osallistujan työssä jaksamista ja työhyvinvointia, sekä vähennetään eskaloituvien konfliktien määrää omassa organisaatiossa.
Koulutusmateriaali toimitetaan jokaiselle osallistujalle sähköisessä muodossa.
Tule hankkimaan hyvät valmiudet selvitä ammattimaisesti haastavista kohtaamis- ja vuorovaikutustilanteista!
Saat helpot ja mieleenpainuvat toimintaohjeet kiihtyneiden ihmisten rauhoitteluun ja uhkatilanteiden hallintaan Puhe-Judon™ avulla.
Opit ennakoimaan palvelutilanteisiin liittyviä riskejä paremmin.
Saat hyvät valmiudet selvitä hallitusti, rauhallisesti ja ammattimaisesti haastavista kohtaamis- ja vuorovaikutustilanteista.
Kaikille henkilöille, jotka ovat suoraan tai välillisesti tekemisissä haastavien asiakkaiden kanssa.
11.55
Etäosallistujien yhteyden avaus
12.00
Tervetuloa!
Janne Kettunen, Kauppakamarin Koulutus
12.05
Haastavien tilanteiden hallinta vuorovaikutuksen keinoin
- Mistä tekijöistä asiakkaan pettymys tai haastava käytös voi johtua – voiko tekijöihin vaikuttaa
- Tunnetilojen purkaminen ja hallitseminen tehokkaasti – voinko olla asiakkaan kanssa tunnetasolla samaa mieltä?
- Kuuntelu ja kohtelu – yksinkertaisilla keinoilla kohti onnistunutta viestintää
- Miten asetetaan ammattimaisesti asiakkaan käytökselle tai vaatimuksille rajat
12.50
tauko
13.00
- Mitä tarkoittaa ammattimainen suhtautuminen viestinnällisiin konflikteihin ja mitä sillä voi saavuttaa
- Miten ammattilainen valmistautuu haasteellisiin viestintätilanteisiin
- Miten hallita omia tunteita vaikeissa palvelu- ja viestintätilanteissa
- Assertiivisuuden eli oikeanlaisen ja jämäkkyyden merkitys viestinnän onnistumisessa
13.50
tauko
14.10
- Mitä "Aggressio-oppineen" kohtaamisesta pitäisi tietää, jotta tilanne voidaan hallita
- Mitä ovat taistelurituaalit ja miten niiden tunnistaminen auttaa haastavissa viestintätilanteissa
- Ensivaikutelman ja ennakkoasenteiden vaikutus tilanteen hallintaan
- Kehonkielen taikaa – mitä ovat rauhoittavat eleet?
15.00
tauko
15.10
- Miltä ammattilainen näyttää ja kuulostaa haastavissa vuorovaikutus- ja viestintätilanteissa
- Miten ja mitä ei kannata sanoa – miten pystyn tunnistamaan ja välttämään näitä sudenkuoppia
- Draaman kaari: aloitus, rauhoittelu, ratkaisun etsiminen ja tilanteen tyylikäs päättäminen
- Jokaiselle jotakin: Puhe-Judon™ helposti muistettavat peruslauseet, tekniikat ja askelkuviot
asiantuntija, kouluttaja Tero Ålander, Mielenrauha Koulutuspalvelut Oy
16.00
Koulutus päättyy
Tero Ålander on hyvä puhuja ja miellyttävä kuunnella. Elävät esimerkit värittävät hyvin sisältöä ja kiva, että hän ottaa esiin haastavien asiakastilanteiden eri näkökulmia - asiakas, tiimi, sähköinen asiakaspalvelu.
Kaikki oli todella onnistunutta, hyvä ja kattava sisältö tauotukset ja hyvä, osaava kouluttaja, jota jaksoi mielellään kuunnella koko pitkän koulutuksen ajan.
Selkeäsanainen ja konkreettinen kouluttaja, jota oli miellyttävä kuunnella.
Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu.
Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään neljä (4) arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.
Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.
Lisätiedot
Asiakaspalvelu
09 2286 0360
asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi
Puhe-Judo™ - tunnepitoisten asiakastilanteiden ammattimainen hallinta 11.2.2025
Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.